Sisusta koti joulua varten

Suomalaiset rakastavat joulua ja erityisesti sitä, että jouluna saa rauhoittua ja ottaa tauon arjen kiireistä. Kun marraskuu saapuu, on mukavaa laittaa pimeän ajan valoja ulos. Valot tuovat piristystä arkeen, joten monet alkavat valmistaa kotia joulua varten jo senkin takia. Toki perinteiset joulukoristeet, kuten joulukuusi ja ikkunakoristeet, laitetaan esille vasta vähän myöhemmin. Tähdet ikkunoissa kuuluvat jouluun aivan samaan tapaan kuin kynttelikkö ikkunalaudalla. Nämä ovatkin joulun merkkejä, jotka voi löytää lähes jokaisesta kodista.

Joulun värit ovat perinteisesti valkoinen, punainen ja vihreä. Sen lisäksi sisustusmarkkinoille on tullut myös monia muita värejä, kuten kulta ja hopea, jotka sopivat jouluun aivan yhtä hyvin. Nykyään joulu voi olla minkä tahansa värinen. Jotkut ovat jopa hylänneet kokonaan perinteisen punaisen ja ottaneet tilalle esimerkiksi pinkin. Erilaisten väriyhdistelmien vuoksi koti voi erottua joukosta. Myös ulkovaloja on saatavana monessa eri värissä. Esimerkiksi vilkkuvat, monen väriset valot näyttävät hyvältä pimeässä ja tuovat uniikkia ilmettä pihalle.

Asettele joululahjat kuusen alle

Useimmilla on tapana asetella joululahjat kuusen alle vasta jouluaattona. Tällöin ne pysyvät ainakin koskemattomina varsinkin lasten kohdalla. Toiset taas haluavat asetella joululahjat kuusen alle jo aikaisemmin. Niilläkin voi siis tavallaan sisustaa, sillä kauniisti tehdyt paketit näyttävät hyvältä ja luovat tunnelmaa. Kaikkien lahjojen ei tarvitse olla samanlaisissa tai samaa värisävyä olevissa lahjapaketeissa, vaan väriyhdistelmät tuovat oman säväyksensä myös tässä tilanteessa. Kun lahjat ovat koko ajan näkyville, ne luovat odottavan tunnelman. Jokainen voi arvuutella mielessään, mitä paketeista mahtaakaan löytyä.

Joulukuusen alle voi myös asetella kauniita tonttuja, jotka pitävät huolta lahjoista ja vahtivat joulun odottajia. Joulukuusi onkin tärkeässä asemassa suomalaisessa joulussa. Se tunnetaan koko joulun symbolina, eikä sillä ole väliä, onko kuusi aito vai muovinen. Muovikuusen hyviin puoliin kuuluu se, että niitä voi käyttää pidempään ja ne eivät tiputa neulasia. Sen sijaan aito kuusi tuodaan monesti sisälle joko aattoiltaa edeltävänä päivänä tai vasta aattona. Oikeaa kuusta tulee myös kastella jatkuvasti, jotta se säilyy hyvänä, eikä ala tiputtamaan liian paljon neulasia.

zerif-lite